Korkeajännite

22.6.2017 Blogikirjoitukset 0

 

Onko sähkö olemassa? Mieti asiaa hetki. Oletko sinä arvoisa lukijani sitä mieltä, että sähkö on olemassa?

”Typerä kysymys ja ilmeisen typerä nainen, kun kysyy moisia!” Joku teistä ajattelee kenties jotain edellä mainitun kaltaista samalla, kun sisällänne kiertää ärtymys. Joku toinen teistä saattaa kokea ainoastaan hämmennystä kysymyksestä, johon järjen mukaan kaikkien modernissa yhteiskunnassamme elävien ihmisten pitäisi tietää niin sanottu oikea vastaus. Jos ei tiedä, niin onhan se nyt vähintäänkin aika omituista kysellä kysymyksiä, joihin oikea vastaus on jo keksitty ja olemassa. Kas meidät on hyvin pitkälle opetettu siihen, että on muka ainoastaan mustavalkoisen oikeita ja vääriä vastauksia. Näiden niin sanottujen oikeiden vastausten ulkoa opettelijat ovat meidän mielestämme jotenkin erityisen älykkäitä, kun väärien vastausten antaminen ja niin sanottujen tyhmien kysely kielii taas tyhmyydestä. Moni teistä saattaa kokea epämiellyttäviä tunteita myös ilmaisusta jota käytin kysymyksen jälkeen. Sana typerä ja vielä huutomerkkien kera. Olemme oppineet ettei ketään saisi sanoa typeräksi, ei varsinkaan huutamalla. Se on erittäin huonoa käytöstä. Virhe, josta seuraa aina rangaistus. Ehdollistettu mielemme saakin meidät tuntemaan epämiellyttäviä tunteita, muun muassa pelkoa, riittämättömyyttä ja häpeää. Päästessäsi tämän tyyppisten ehdollistuneen mielen automaationa sylkäisemien ensireaktioiden tuolle puolen kykenet huomaamaan sisälläsi jotain muuta. Tajunnan tilasi muuntuu. Olet mietteliäs, vaikket varsinaisesti edes ajattelisi juuri mitään sanojen muodossa. Kysymyksen syvempi olemus on koskettanut.

”Miten masentavaa se onkaan, etteivät järki ja tunteet juuri koskaan käy yksiin.” Näin minulle kirjoitti kerran eräs äärimmäisen kaunis, viisas, syvä ja sielukas ihminen. Toisaalta totta, mutta myös epätotta samanaikaisesti. Tälläkin kertaa niin sanottu ”oikein” ja ”väärin” samassa paketissa. Meidän ehdollistunut mielemme – niin sanottu ”järki” – käy kyllä täysin käsi kädessä meidän tunteidemme kanssa, kuten edellisen kappaleen vain muutamat esimerkit tuovat ilmi. Se minkä kanssa meidän ehdollistunut mielemme – niin sanottu ”järki” – ei käy juuri koskaan yksiin, on meidän pintaa syvempien tunteiden, kokemisen, ajattelun ja olemisen kanssa. Sen kanssa, mitä me luontaisesti olemme. Se on masentavaa, sillä me ihmiset olemme luontaisesti syvästi tuntevia, kokevia ja ajattelevia olentoja. Pintaan nousee tunne ja kokemus nimeltä masennus, sillä se mitä me sisällämme koemme olevamme ei sovi tänne ”järjellä” käyvään maailmaan. Masennuskin käy siis täysin käsikädessä sen niin sanotun ”järjen” kanssa.

Tunteet ja määrittelemästämme niin sanotusta ”normaalista” poikkeava kokeminen edustaa meidän äärimmäisen älykkään todellisuutemme korkeampaa älykkyyttä ja kokonaisuuden kannalta elintärkeitä sisäisiä energiamuotoja. Epämiellyttävät kärsimyksen tunteetkin kuten pelko, häpeä, tuska, ahdistus, kateus, riittämättömyys ja masennus edustavat nekin tuota korkeampaa älykkyyttä ja kovin tarpeellisia sisäisiä energioita. Niiden tarkoitus on auttaa, opastaa ja viedä meitä eteenpäin. Meidän tulee vain hidastaa kuuntelemaan, jotta voimme oivaltaa mistä ne oikein kumpuavat, jotta voimme tehdä tietoisia valintoja. Valita haluammeko jatkaa edelleen tällä samalla polulla vai tehdä kenties jotain muutoksia. Heittää pois vanhaa ja toimimatonta ja luoda tilalle jotain aivan uutta. Joka päivä ja joka ikinen hetki me teemme näitä valintoja, vaikkemme sitä yleensä edes tiedosta. Kovin usein tiedostamatta asiaa lainkaan siirrämme nämä äärimmäisen älykkäät viestit syrjään ja valitsemme edelleen jatkaa sillä samalla polulla, joka aiheuttaa meille kärsimyksen tunteita. Me voimme toki valita elää enemmän tai vähemmän kärsimyksessä joka päivä ja joka ikinen hetki. Tällöin meidän ei tarvitse tehdä mitään muutoksia määrittelemäämme ”järkeen”, jonka pohjalta me elämme elämäämme. Nimenomaan: määrittelemäämme järkeen. Niihin oppeihin ja uskomuksiin, siihen sisäiseen ohjelmistorunkoon, jonka pohjalta meidän mielemme operoi ja me elämme elämäämme, ajattelemme, tunnemme ja toimimme. Voimme tottakai jatkaa halutessamme samaa rataa täällä psyykelääkkeiden suurkuluksen luvatulla planeetalla, jota ohjaa pelko. Toki psyykelääkkeet ja niiden suurkulutus kuten erilaiset äärimmäisen kärjistyneet pintaan pulppuavat tilanteet ja tapahtumat eri puolilla maailmaa kielivät kovaäänisesti siitä, ettemme me halua elää enää kärsimyksessä.

Kerrottakoon sitten jotain tärkeää: sellaista taikapilleriä ei ole kehitetty, eikä tulla koskaan kehittämään, jolla meidän itse määrittelemäämme ”järkeen” pohjautuva kärsimys saataisiin maailmasta loppumaan. Ei purkissa olevassa nielaistavassa muodossa, kuten ei sotaretken, terrori-iskun, talouspakotteiden tai maiden rajalle rakennettavan muurin muodossa ja aivan viimeisenä taivaasta laskeutuvan parrakkaan miehen muodossa. Mikään tai kukaan tällainen ei tule koskaan pelastamaan meitä meidän itse määrittelemältämme ”järjeltä”. Se aivan sama ”järki” aiheuttaa meille kärsimystä ja sen saman ”järjen” ohjaamana me kehitämme pillereitä, pahoitamme mielemme, riitelemme, sodimme ja rakennamme muureja samalla kun kysymme, että ”Jumalani, miksi sinä meidät hylkäsit?”

Sitten toinen tärkeä uutispläjäys: Se Jumala, joka meidät ihmiset on hyljännyt katsoo meitä joka ikistä takaisin peilistä. Tiedättehän sen symbolisen tarinan hyvän ja pahan tiedon puun hedelmästä, josta ihminen niin sanottujen aikojen alussa haukkasi joutuen ulos paratiisista. Se kertoo symbolisen tarinan siitä, kun ihminen alkoi ”järkeillä” mustavalkoisia ”hyviä” ja ”pahoja”. Sääntöjä ja määrityksiä, joiden verkkoja hän alkoi heittää itsensä ja toistensa päälle. Hän alkoi elää elämäänsä määrittelemiensä sääntöjen perusteella erottaen itse itsensä omasta luonnollisesta sisäisestä olemuksestaan ja samalla muusta maailmamme luonnosta. Me olemme siis ihan itse ”järkeilleet” itsemme ulos paratiisista ja sillä aivan samalla ”järkeilyn” polulla olemme jatkaneet tänne asti. Tähän kohtaan voidaankin vetäistä PMMP:n legendaarisen kesäbiisin kertosäkeen tahtiin, että ”Heeeeeeeeeeeelvetin hyvin menee!”

Ja jos sä kysyt multa miksi oon iloinen? Niin tiätsä ku englannin kielellä sanotaan, etku tekee jotain ni se on niiku ”do” ja sitku peruuttaa sen tekemisen, ni se on niiku ”undo”, ni mä sillai tiätsä ”undooasin” sen niin sanotun ”järkeilyn”, minkä pohjalta itse olin oman henkilökohtaisen kärsimyshelvettini luonut. Sit mä vaan tiätsä sillai niiku korvasin sen jollain huomattavasti järkevämmällä. Ja tiedättekö mitä? Ihan itse joutu tekee kaiken tän työn. Ei ollu parrakkaita miehiä lähimaillakaan ja ne pillerit, niistä ei ole kuin pelkkää haittaa. Vakavan masennuksen kierroksella numero kaksi niiden äärimmäisten tuskan tunteiden avustamana minä tajusin muun muassa sen, ettei ne perkeleen pillerit saa mitään muuta aikaan kuin sen, että ne pitävät meidät edelleen erossa luonnollisen todellisuutemme korkeammalta älykkyydeltä ja niiltä tarpeellisilta energiamuodoilta muutoksen haluamiseen ja tekemiseen. Hetkellinen valheellinen helpotus, joka estää luonnollisen kokemisen johdattaa sellaisten oivallusten tielle, jolla ”järkeilyn” aiheuttamasta kärsimyksestä voi päästä ihan oikeasti ja lopullisesti eroon. Heitin ne minulle määrätyt kaiken maailman pilleritkin sinne aivan samaan paikkaan, minne ne tuhat ja yksi asiaa, joihin edellisessä blogipostauksessani viittasin. Sinne samaiseen ”järkipohjalta” luotuun helvettiin, mistä ne ovat kotoisin.

Tänä päivänä määrittelemämme ”järki” sanoo, että käytännössä koko luonnollinen todellisuus kaikkinensa on joko täysin sattuman varaista törmäilyä tai luomaansa ihmistä ja elämää syvästi halveksuvan Jumalan kostoa. Niinpä se maailmankaikkeuden ainut tällaiselta pohjalta ”järkevästi” ajatteleva ”järkevä” olento ei muuta voi kuin luoda erilaisia määrityksiä ja sääntöjä, jotta tämä homma pysyisi muka jotenkin ”järkevästi” hanskassa. Suosittelen jokaiselle erittäin silmiä avaavaa ja hyvin yksinkertaista pientä kokeilua. Menkää luontoon vailla kiirettä ja menkää yksin, älkääkä tehkö siellä mitään. Älkää bongailko lintuja tai kasveja, älkää poimiko sieniä. Pysähtykää, hiljentykää, hengittäkää ja aistikaa koko kehollanne. Minä tiedän, moni pelkää pysähtymistä ja hiljentymistä, minäkin pelkäsin sitä kuollakseni hyvin pitkään, sillä juuri silloin ne ajatukset ja tunteet, joita me peloissamme juoksemme karkuun jysähtävät päälle. Antakaa niiden tulla. Tuntekaa ja kokekaa ne. Ne eivät kestä ikuisuutta ja ne auttavat meitä oivaltamaan asioita, joita meidän tuleekin oivaltaa. Ainoa mitä tarvitsee tehdä on hengittää, kokea, tuntea ja aistia. Pian huomaatte, miten se niin sanottu ”järki” alkaa pikkuhiljaa hiljentyä ja väistyä. Päästessänne ehdollistuneen mielen tuolle puolen tajunnan tilanne muuntuu ja saatte tuntea miten saumattoman henkeäsalpaavan kauniin älykkäästi luonto toimikaan yhteen ilman ainuttakaan määriteltyä sääntöä itseään tai sen osiaan vastaan.

Jos aurinko paistaisi sellaisella ”järjellä” tai planeetta yrittäisi pysyä radallaan, puu kasvaa tai muuttolintu suunnistaa millä me ihmiset elämme tänä päivänä elämäämme… Sitä voi hetken funtsia sillä luontaisella loogisella ajattelukyvyllä mitä meille kaikille on syntymälahjana suotu, että mitä sen jälkeen tapahtuisi. Herättyäni itse näkemään tämän hämmästyn päivä päivältä yhä enemmän, miten ihmeessä me olemme voineetkaan harhautua luonnollisesta itsestämme ja todellisuudestamme niin pahasti, mitä me olemme tehneet. Vaan silläkin hyvän ja pahan tiedon puusta haukkaamisella on ollut tarkoituksensa, kuten äärimmäisen älykkäässä luontaisessa todellisuudessa kaikella on. Nyt jokainen päivä ja jokainen hetki on itsensä, elämän ja todellisuuden uudelleen oivaltamista ja johdottamista, ja voi taivas miten uskomattoman hienoa ja palkitsevaa elämä nykyään on! Minä tiedän tänä päivänä, että minussa ei todellakaan ole yhtään mitään vikaa. Tiedän olevani juuri sellainen kuin minun kuuluukin tässä ajassa ja paikassa olla ja minun oma sisäinen tietäminen on ainoa mitä minä enää tarvitsen. Olen tehnyt paljon töitä päästäkseni tähän tilaan, mutta se sisäinen vapaus on todellakin ollut kaiken sen työn arvoinen. Täysin omanlainen ainutlaatuinen energia, nerokkuus ja luovuus asuu meissä ihan jokaisessa. Saan joka kerta syvää sisintäni ravistelevan henkisen orgasmin, kun ajattelen tai itseasiassa nimenomaan tunnen, mitä kaikkea me ihmiset kollektiivisesti vielä tulemmekaan oivaltamaan ja minkälaisen maailman luomaan, kun kaikki se ”järjen” alle haudattu nerous, luovuus, rakkaus ja intohimo pääsee todenteolla kukkimaan. Malja näillekin orgasmeille, malja elämälle!

Palataan sitten siihen kysymykseen, jolla aloitimme. Onko sähkö olemassa? Me kaikki niin sanotussa modernissa nykymaailmassa elävät ihmiset tiedämme, että sähkö on olemassa. Se on modernin nykyelämämme mahdollistava energiamuoto, jolla on mitä moninaisimpia vaikutuksia. Se pitää monisataakiloiset karjaeläimet ohuiden lankojen takana, sytyttää lampun ja mahdollistaa minun tuoda ajatuksiani julki sinun saatavillesi Internetin ihmeelliseen maailmaan. Sähkö on aina ollut olemassa. Se oli olemassa jo silloin, kun me emme olleet vielä oivaltaneet sen olemassa oloa sekä sitä, miten moninaisimmin eri tavoin me voimme sen käyttöömme valjastaa. Siihen aikaan niin sanottu ”oikea” vastaus olisi ollut, että ei sellaista energiamuotoa ole olemassa lainkaan. Kysytään sitten jotain muuta. Onko mielikuvitus olemassa? Entä unet tai intuitio? Entä onko ajatukset olemassa? Miten on tunteiden laita? Juuri ne ajatukset, tunteet ja kokemukset joita sinä koet tällä hetkellä lukiessasi tätä tekstiä. Ovatko ne olemassa? Kyllä ne ovat olemassa aivan kuten on sähkökin. Nekin äärimmäisen hienostuneita ja älykkäitä energiamuotoja, joilla on mitä moninaisimpia vaikutuksia meidän äärimmäisen älykkäässä todellisuudessamme, kuten pelkästään tämän blogikirjoituksen sisällöstä ja sen aiheuttamista sisäisistä reaktioista ilmenee.

Meidän nykyisten määritysten pohjalta toimiva ”järki” sanoo kuitenkin ettei mitään näitä sähkön jälkeen edellä mainittuja äärimmäisen hienostuneita energiamuotoja ole olemassa, tai ettei niillä ainakaan ole mitään merkitystä tai vaikutusta siinä niin sanotussa tieteellisesti määritellyssä ”faktapohjaisessa” todellisuudessa, vaikka me olemme koko todellisuuden havainneet muodostuvan erilaisista värähtelevistä energiamuodoista. Pimpelipompeli ja töttöröö! Minä en todellakaan enää elä tässä ”faktapohjaisessa” todellisuudessa, eikä minun järkeni enää käy niiden määritysten rajoissa. Tiedättekö mitä minä nykyisin pystyn tekemään? Minä valjastan nuo äärimmäisen hienostuneet ja voimakkaat energiamuodot tietoisesti käyttööni. Olen ammentanut ja ladannut käyttööni sellaisen korkeajännitteen, että se sytyttää jotain aivan muuta ja huomattavasti enemmän, kuin pelkän sähkölampun. Se on syvältä kumpuavaa rakkautta elämää kohtaan kuten se on myös intohimoa, mutta se ei ole pelkästään sitä. Se on korkeampi älykkyyden muoto, jota ei voi mitenkään välittää pelkästään sanoin, numeroin tai matemaattisin kaavoin, eikä sitä voi mitenkään vastaanottaa pelkästään loogisella ajattelulla. Se täytyy uskaltaa tuntea ja kokea.

 

Kommentit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *