Kuolema, elämän älykkäin keksintö

1.8.2017 Blogikirjoitukset 0

 

On koulutus ja duuni. Kenties oikein hyvällä statuksellakin molemmat. On parisuhde, koti, autot, pelit ja pensselit. On kavereita ja ystäviä, kenties vielä lapsetkin. On lomamatkoja, harrastuksia ja hyvää ruokaa. Kaiken päälle voi olla vielä kuntosalilta ja lenkkipoluilta hankittu hyvä fyysinen kunto ja kiva kroppa verhottuna muotivaatteisiin. On aivan kaikki mitä pitääkin vaan silti sisällä on tyhjä olo.

On toki erilaisia ihmisiä. Kenties joukossamme on myös joku sellainen, joka ei koskaan tunne tässä psyykelääkkeitä suurkuluttavan ja samalla planeettaamme tuhoavan ”hyvinvointiyhteiskunnan” tehdaslinjaelämän putkessa minkäänlaista tyhjyyttä, ristiriitaa, levottomuutta tai ahdistusta. Ja paskan marjat. Ei heitä oikeasti ole olemassa ainuttakaan. Se ei nimittäin ole luonnollisen todellisuuden nimissä millään lailla tervettä ja normaalia. Luonnollisen äärimmäisen älykkään todellisuuden nimissä ei ole millään lailla tervettä ja normaalia toimia elämää tukahduttavan ja tuhoavan yhteiskuntakoneiston rattaana, tuntematta koskaan minkäänlaista sisäistä ristiriitaa, tyhjyyttä, levottomuutta, ahdistusta tai masennusta. Meistä joka ikinen on syntynyt ja kehittynyt tuosta luonnollisesta todellisuudesta ja on osa tuota luonnollista todellisuutta, eikä se halua tuhota itseään ja omaa elämäänsä. Jos se tai sen toisiina kietoutuneet osaset luonnollisesti haluaisivat sitä, todellisuus ja sen joka ikinen ihmissilmälle näkyvä ja näkymätön osanen olisi tuhoutunut jo aikapäiviä sitten.

”Jos jokin pelottaa se on merkki, että sinun täytyy tehdä se.” Erittäin puhutteleva ja viisas ajatelma, johon hiljattain törmäsin. Kun olin itse herännyt omasta zombin unestani ja päättänyt jättäytyä psyykelääkkeitä suurkuluttavan ja elämää tuhoavan ”hyvinvointiyhteiskunnan” tehdaslinjaelämän ”normaalin” työelämän putkesta, jokainen työni kautta minut tunteva ihminen joka minua asian tiimoilta lähestyi sanoi samaa asiaa:Olet todella rohkea. Voi vitsi kun itsekin uskaltaisi.”  Vaan heti perään alkoivat selitykset, jotka kuulostivat niin tutuilta. Ne olivat nimittäin niitä aivan samoja selityksiä, joita olin itsekin selittänyt itselleni vuosia:Mutta en minä voi. Minulla on perhe ja asuntolainaa, on vaan pakko koittaa jaksaa.” Kovin samat selitykset kuulin kuitenkin myös niiden suulla puhuttavan joilla ei ole puolisoa, lapsia eikä asuntolainaa: ”On vaan pakko koittaa jaksaa, että saa ruuan ja katon pään päälle.

Näin meidän mielemme on ehdollistettu. Hoemme itsellemme ja toisillemme kuin mantraa, että on vain pakko kulkea luomassamme putkessa eikä muuta voi. Tai sitten… tai sitten käy huonosti, vaikka asia on todellisuudessa täysin päin vastoin. Niin minun kuin niin monen muunkin ihmisen henkilökohtainen tarina kuvastaa tätä aivan samaa luonnollista ja täysin loogista totuutta, ja tämä aivan sama asia kuvastuu kaikkialla myös yksittäisistä ihmisistä koostuvan kollektiivin tasolla meidän maailmassamme. Me imemme itsemme, toisemme ja koko planeettamme kuiviin hokien itsellemme ja toisillemme, että on pakko eikä muuta voi. Toisaalta jokainen oivallus, kasvu- tai menestystarina syntyy siitä, kun ihminen uskaltaa seurata sydäntään ja intuitiotaan, vaikka se uhmaisikin olemassa olevia ehdollistuneen mielemme rajoituksia. Kukaan tai mikään muuhan ei meitä oikeasti pakota tekemään tai olemaan tekemättä sitä tai tätä kuin sukupolvien ajan valitettavan kieroon kasvatettu ja traumatisoitunut itsekeksimilleen uskomuksille ja peloille ehdollistunut ja sokeutunut ihmismieli. Ihan oikeastihan olemassa olevan tehdaslinjaelämän putken voi vaikka räjäyttää kerralla atomeiksi ja luoda tilalle aivan uudenlaisen putkea huomattavasti hienostuneemman ja älykkäämmän ratkaisun.

”Kuolema on mitä suurimmalla todennäköisyydellä elämän paras keksintö. Se raivaa vanhan pois luoden tilaa uudelle.” Näin sanoi edesmennyt Applen, NeXTin ja Pixar Animaatioiden perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Steve Jobs vuonna 2005 pitämässään äärimmäisen puhuttelevassa Stanfordin Yliopiston valmistujaisjuhlassa pitämässään puheessa. Se on yksi elämän parhaista keksinnöistä. Minun täytyy olla aivan samaa mieltä. Vasta kuoleman edessä minä olin valmis laskemaan irti täysin absurdeihin uskomuksiin perustuvista selityksistä, joiden mukaan oli pakko sitä tai pakko tätä, tai vaihtoehtoisesti ei voinut sitä tai tätä koska… Vasta kuoleman edessä minä löysin rohkeuden alkaa kuunnella sisintäni ja kyseenalaistaa kaiken mitä minun ehdollistettu mieleni ikäänkuin tiesi ja mitä minulle oli opetettu. Vasta kuoleman edessä kahden lapsen äitinä minä löysin itsestäni tuon rohkeuden.

Kuolema on yksi elämän älykkäimpiä keksintöjä yhdessä uuden syntymän kanssa. Ne ovat jatkuvassa luonnollisessa luovassa liikkeessä äärimmäisen älykkäässä ja toisiinsa kietoutuneessa todellisuudessamme. Ne eivät myöskään todellakaan toimi pelkästään (meidän näkökulmastamme tarkastellen) fyysisellä tasolla kuten me tänä päivänä ymmärrämme, oli kyse sitten miljardeista yksittäisistä soluista koostuvasta olennosta tai yhdestä yksittäisestä solusta tai atomista. Ne toimivat jatkuvasti myös ihmissilmälle näkymättömissä toisiinsa kietoutuneen psyykeen tasolla vaikuttaen samalla siihen mitä fyysisellä tasolla tapahtuu. Se versio minusta joka selitti itselleen, että on muka pakko sitä tai tätä, joka masentui, poltti itsensä loppuun ja halusi vain tappaa itsensä on kuollut. Aivan uusi versio minusta on syntynyt, joka samalla kuitenkin kantaa mukanaan kaikkea sitä ymmärrystä mitä edesmenneet versiot minusta ovat kartuttaneet. Kuolema ei ole tapahtunut tällä pelkästään psyykenkään tasolla ilman irti päästämisen ajoittain kovinkin tuskaisaa prosessia, kuten ei ole tapahtunut synnytyskään ilman kipua, ponnistuksia, epätoivon hetkiä, päättäväisiä perkeleitä ja itsensä ylittämistä. Ja kuten aina, irtipäästäminen kuolleesta on tuonut sisälleni rauhan ja uuden syntymä täyttänyt rakkaudella.

Kuolema. Niin rajoittuneesti ja pelonsekaisin uskomuksin väärinymmärretty sekin täysin luonnollinen kaikessa ja kaikkialla jatkuvasti toimiva, äärimmäisen älykäs ja elämälle välttämätön asia, jota me emme ehdollistuneen mielemme pelonsekaisten rajoitusten takia oikeastaan haluaisi edes ajatella. Kukaan meistä ei ole enää tänään täysin sama versio itsestään kuin oli eilen, vuosi tai kymmenen vuotta sitten. Me emme valitettavasti kuitenkaan ohjaa tätä jatkuvaa sisäistä kuoleman ja uudelleen syntymisen luovaa prosessia millään lailla tietoisesti. Pidämme olemassa olevista rajoituksistamme kynsin hampain kiinni ja synnytämme yhä uudelleen itsestämme sen kovin edeltäjänsä kaltaisen version. Sen, joka selittää itselleen ja toisilleen, että on pakko sitä tai tätä, tai ei voi sitä tai tätä, ja ne ”pakot” sen kun vain lisääntyvät. Tulee puoliso, lapsia, velkaa, pomo, alaisia, asiakkaita, luottamustehtäviä, ikää, omia ja muiden ongelmia…

Pakko ei ole kuin syntyä ja kuolla. Yhä uudestaan ja uudestaan. Niin äärimmäisen älykäs toisiinsa kietoutunut todellisuus kaikilla toisiinsa kietoutuneilla tasoillaan jatkuvasti toimii. Mitä jos sinä alkaisit tehdä molempia tietoisesti? Antaisit mieleesi pesiytyneiden tyhmyyksien, rajoitusten ja pelkojen yksi kerrallaan kuolla. Alkaisit synnyttää tilalle jotain älykästä, puhuttelevaa ja voimaannuttavaa. Jotain, joka alkaa täyttää sinut ilolla, älyllä, uteliaisuudella, luovuudella, intohimolla, luottamuksella, merkityksellä, rauhalla ja rakkaudella. Mitä ikinä kaikki tämä juuri sinulle juuri tässä hetkessä tarkoittaakaan. Vain sinä voit sen loppujen lopuksi tietää, vaikka muut voivat toki auttaa ja opastaa sinua. Näin tehdessäsi joku kaunis päivä, ei edes kovin kaukana tästä, syntyy se versio sinusta joka erottaa sydämensä äänen ehdollistuneen mielen höpötyksistä ja löytää rohkeuden seurata sitä, vaikka se johdattaakin sinut pois ennalta määritellystä tehdaslinjaelämän putkesta. Voit luottaa kuitenkin siihen, että sydämesi ääni ei johda sinua harhaan, vaan juuri sinne minne sinun kuuluukin mennä, askel kerrallaan. Harhautua voi ainoastaan uskomuksilleen ja peloilleen sokeutunut ihmismieli, aivan kuten se on tehnytkin. Ehdollistunut mielesi ei ehkä ymmärrä sydämen johdatuksia heti, mutta aivan kuten Steve Jobs puheessaan sanoo, pisteitä ei voi yhdistää etukäteen, mutta se on hyvin helppoa jälkeenpäin.

Ja niille, jotka vielä kuvittelevat elävänsä fyysisessä sattuman ohjaamassa todellisuudessa minulla on vain yksi asia sanottavana: Jotenkin jostain tsädäm, vai jotenkin muuten?

 

 

 

Kommentit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *