Pieni mielikuvitusmatka

Pieni mielikuvitusmatka

7.7.2017 Blogikirjoitukset 0

 

Kuvittele kanssani hetki. Tehdään yhdessä pieni mielikuvitusmatka. Se on täysin ilmainen etkä taatusti häviä sen tekemisessä yhtään mitään. Sen sijaan mukaasi saattaa tarttua jotain hyvinkin arvokasta.

Aloittakaamme matkamme ensin jostain, mikä on meille tuttua. Nykymaailmastamme. Sinne syntyy lapsi. Puhdas olento, jolla on koko elämä edessä. Lapsen syntyessä vanhemmat täyttyvät rakkaudesta. Jollain meille nykyihmisille tuntemattomilla tavoilla tällainen rakkaus avaa vanhemmat tuntemaan luissaan ja ytimissään miten tuo elämän ihme – kahden pienen solun kohtaamisesta kasvanut ja kehittynyt ihmisolento pursuaa mahdollisuuksia. Hän on täysin uusi kirja, jonne ei ole kirjoitettu vielä mitään. Kirja, jonne voi kirjoittaa mitä puhuttelevimman ja ihmeellisimmän tarinan. Täysin ainutlaatuisen kertomuksen täynnä elämää.

Me aikuiset olemme omalta osaltamme vastuussa kirjan alkupuheesta. Johdannosta, joka luo pohjan tuon uuden ihmeellisen ihmisolennon elämän tarinalle. Me voisimme kirjoittaa noille sivuille mitä tahansa. Me voisimme kirjoittaa mitä voimaannuttavimman pohjan lapsen viedä tarinansa sellaisiin elämän ulottuvuuksiin, joita me aikuiset emme sillä hetkellä osaa edes kuvitella. Sellaisiin, ettei rakkaan lapsen tarvitse missään tapauksessa kuolinvuoteellaan miettiä, että elikö hän oman elämänsä antaen itselleen ja elämälle kaiken sen, mitä hän syvällä sydämessään koki haluavansa. Meidän aikuisten ei kuulukkaan osata kuvitella ja määritellä millainen tarinasta tulee. Jokaisen ihmeellisen ihmisolennon oma tehtävä on oivaltaa itsensä ja oma polkunsa kuljettavaksi. Me voisimme kuitenkin auttaa tässä paljonkin, sillä jollain ihmeellisillä nykyihmiselle tuntemattomilla tavoilla me kykenemme aistimaan kaiken sen potentiaalin mikä sen pienen ihmeellisen olennon sisältä löytyy. Jollain ihmeellisillä meille tuntemattomilla tavoilla sen kaltainen rakkaus jolla lapsen syntymä meidät täyttää, avaa meidät tällaisten asioiden tuntemiselle. Ainakin hetkeksi. Me voisimme tehdä kaikkemme auttaaksemme tuota pientä ihmeellistä ihmisolentoa löytämään itsestään tuon potentiaalin. Oivaltamaan itsensä. Luottamaan itseensä ja elämään.

Me voisimme kirjoittaa alkupuheeseen mitä voimaannuttavimman pohjan ponnistaa ja jatkaa tarinaa. Voisimme, muttemme kuitenkaan tee niin. Sen sijaan me viemme lapselta luottamuksen omaan itseensä ja elämään. Riistämme elämältä merkityksen ja toivon. Opetamme merkityksettömyyttä, epätoivoa, pelkoa, tuomitsemista ja välinpitämättömyyttä. Meidän virallinen totuutemme, johon lapsemme kasvavat menee tänä päivänä suurin piirtein näin: ”Niin paljon kuin rakkaat lapsemme teitä rakastammekin, valitettava ”totuus” on se, että tunteilla ei tässä maailmassa ja todellisuudessa ole juuri mitään merkitystä. Ne ovat ainoastaan sattuman ohjaaman tunteettoman todellisuuden aikojen saatossa kehittyneitä kemiallisia reaktioita aivoissa, joiden ainoa tarkoitus on auttaa lajia selviytymään. Se onkin täysin sattumanvaraisen elämän ainoa tarkoitus – yrittää selviytyä – vaikkei kukaan tai mikään loppujen lopuksi kuitenkaan selviydy. Ei yksikään yksittäinen olento, eikä elämä yleensä.”

Lapsi ihmettelee. Se mitä aikuiset hänelle kertovat ja opettavat on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä hän luontaisesti sisällään on ja kokee. Lapsi kysyy ja kyseenalaistaa. Miten ihmeessä sattuman ohjaamassa todellisuudessa voi edes kehittyä mitään tarkoituksellista? Tarkoituksella varustettuja aivokemiallisia reaktioita tai ylipäätään ne aivot? Meidän maailmassamme lapsen ihmetys sivuutetaan tai jyrätään, ihmetteli hän oikeastaan mitä tahansa. Asiat ovat niin kuin ne ovat, eikä lapsen paikka ole kyseenalaistaa auktoriteettien määrittämiä olemassa olevia ”totuuksia”. Ne opetellaan ulkoa ja teeskennellään. Oli niissä tai missään muussakaan sitten mitään järkeä tai ei. Pääasiassa ei.

Valitettavasti tämä osuus mielikuvitusmatkastamme on ihmisen rakentaman nykymaailmamme tätä päivää. Tällaista alkupuhetta me kirjoitamme lastemme mieliin yhteiskuntamme virallisen opetussuunnitelman ohjaamana meidän kouluissamme. Pilkutussääntöjen, ihmisen väkivaltahistorian ja elämää halveksuvan Jumalan pelkäämiseen ja palvomiseen pohjaavan uskonnon lisäksi. Mikäänhän noista niin sanotuista ”tieteellisistä totuuksista” ei aidon luonnollisen todellisuuden nimissä ole millään lailla edes loogisia, puhumattakaan siitä, että ne olisivat totta. Silti me aivopesemme lapsemme niihin. Puhdas olento, jolla on vielä koko elämä edessä täynnä mahdollisuuksia, kunnes me viemme lapselta luottamuksen omaan itseensä ja elämään. Kun elämän kirjan alkupuhe kirjoitetaan näin, kuinka moni tarina päättyy onnellisesti? Kuinka moni kasvaa siihen täyteen potentiaaliin, jota täysin ainutlaatuisella pienellä ihmisen alulla voisi olla elämälle antaa ja elämästä ammentaa? Millaisen maailman tällaisella alkupuheella varustetut ihmiset rakentavat? Noh, vastausta ei tarvitse hakea kaukaa. Me elämme siinä maailmassa.

On olemassa myös toisenlaisia maailmoja. Matkustetaan pienellä mielikuvitusmatkallamme nyt yhteen sellaiseen. Täälläkin paistaa aurinko ja ilmassa on kevyt tuuli. Se saa puiden lehdet soittamaan suhinaa ja tuo raikkaan tuoksun mereltä. Linnut laulavat ja luonto kukoistaa. Aistit ilmassa myös jotain muuta. Vapautta. Onnellisuutta. Iloa. Uteliaisuutta. Luovuutta. Luottamusta. Viisautta. Rauhaa. Rakkautta. Tässä maailmassa ihmisen normaali olotila on jotain aivan muuta kuin meidän omassamme. Täällä ihmiset ovat oletusarvoisesti kaikki täyttyneet sen kaltaisesta rakkaudesta, johon meidän maailmassamme yltää vain pienet lapset ja jollaisesta aikuiset täyttyvät pääsääntöisesti vain ohikiitäviksi hetkiksi lastemme avustamana.

Lapsen syntyessä tähän maailmaan häntä ei niinkään opeteta vaan hänen annetaan oppia, oivaltaa ja opettaa. Hänelle ei vain kerrota vaan häneltä kysytään ja hänen annetaan kertoa. Lapsen ihmetellessä, hänen kanssaan ihmetellään. Lasta rohkaistaan ihmettelemään ja etsimään vastauksia erityisesti sisältään kuten myös sisimpänsä ohjaamana ja sitä aina tarkasti kuunnellen myös ulkomaailmasta. Tässä maailmassa on ymmärretty jo aikoja sitten, että elämä ja todellisuus on kaikkea muuta kuin sattuman ohjaamaa tunteetonta ja aivotonta törmäilyä, tai luomaansa elämää halveksuvan Jumalan kostoa. Tässä maailmassa ymmärrettiin jo aikoja sitten, että lapsen mieli on vielä luonnollinen ja puhdas. Ymmärrettiin, että hänen tajuntansa on vielä hyvin avoin ja joustava. Tässä maailmassa ymmärrettiin jo aikoja sitten, että nimenomaan lapsella on kaikista tuorein ja vielä hyvin luonnollinen henkinen yhteys auki myös sinne, mistä hän on tullut. Niille todellisuuden henkisille tasoille, mistä kaikki elämä jotenkin ihmeellisesti meille tuntemattomilla tavoilla kumpuaa. Täällä arvostetaan ja vaalitaan tuota yhteyttä. Syntymässään luontaisesti rakkaudesta täyttyneet lapset kasvavat tässä maailmassa luottamaan itseensä, toisiinsa, todellisuuteensa ja elämään, eivätkä näin koskaan hukkaa tuota luonnollista sisäistä olotilaansa kasvaessaan aikuiseksi.

Lapsi on tässä maailmassa yhtä arvostettu opettaja kuin tällaisella rakkaudella ja viisaudella kasvatettu vanha viisas nainen tai mies. Liitytään hetkeksi heidän seuraansa. Ilta lähestyy. Nainen ja mies yhdessä lapsen lapsensa kanssa kutsuvat meidät mukaansa meren rantaan katsomaan auringon laskua. Tuo näky on aivan yhtä kaunis ja taianomainen kuin täälläkin. Olemme kaikki olleet jo pitkään hiljaa, mutta toisin kuin meidän maailmassamme se ei aiheuta vaivaantumista. Sen sijaan ilmassa on syvä yhteys ja ymmärrys. Havahduttuasi tähän haluat kysyä heiltä jotain. Paljonkin. Missä me olemme ja keitä he ovat? Ja miten ihmeessä heidän maailmansa on niin samanlainen kuin meidän, mutta kuitenkin aivan toisenlainen? Samassa lapsi huudahtaa ihastuksesta nähdessään linnun lentävän. Silmät suurina hän katsoo meitä, nousee ja lähtee riemusta kiljahdellen juoksemaan taivaalla liitävän kauniin virtaviivaisen olennon perään. Paikalleen jäävät nainen ja mies katsovat rauhassa hymyillen lapsen perään ja vastaavat sitten: ”Me annoimme hänen kaltaisten rakentaa maailmamme.”

Kiitos sinulle arvoisa lukijani. Oli suuri kunnia tehdä matkaa kahden eri maailman välillä kanssasi käyttäen mielemme ja sydämemme ihmissilmälle näkymätöntä siltaa. Matka oli ilmainen kuten lupasin ja tiedän, että sieltä tarttui varmasti mukaan jotain arvokasta. Meille jokaiselle omanlaisensa pussillinen ajatusten, tunteiden ja oivallusten siemeniä. Ja mehän arvoisa lukijani tiedämme jo, että vaikkemme noita siemeniä voi käteen ottaa ja multaan istuttaa, ne ovat silti aivan yhtä todellisia. Nekin itävät, kasvavat ja kehittyvät mitä ihmeellisimmin ihmissilmän ulottumattomissa ja puhkeavat vielä pinnan alta sellaiseen kukkaloistoon, että se todellakin myös näkyy, kuuluu ja tuntuu myös täällä meidän maailmassamme.

Kommentit

Kommentit

Vastaa