Voi luoja! Mitä sinä oikein luot?

Voi luoja! Mitä sinä oikein luot?

25.11.2017 Blogikirjoitukset 0

 

Maailmassamme on aina ollut ja aina on, niin sanottuja valaistuneita henkisiä opettajia, jotka puhuttelevat ja pysäyttävät. He voivat käyttää sanoja paljon, vähän tai ei lainkaan. He kuitenkin onnistuvat koskettamaan sellaisilla tasoilla ja tavoilla, että meidän pintamielen loogisen ajattelun on vaikeaa – oikeastaan mahdotonta – saada siitä kiinni. Mahdotonta onnistua vangitsemaan sitä johonkin yhteen yksittäiseen kuvaukseen.

Ihmisinä yhteistä niin sanotuille valaistuneille henkisille opettajille on se, että he eivät tule mistään yhdestä uskonnosta tai filosofiasta. He ovat voineet olla jonkin aikaa jonkin uskonnon tai filosofian seuraajia tai sitten eivät. He ovat usein olleet avoimia erilaisille opetuksille ja näkemyksille, erityisesti valaistumiskokemuksensa jälkeen. Kokeilleet ja tunnustelleet niitä itsessään, ottaneet jotain sieltä ja toista täältä, ja muovanneet sitä kussakin hetkessä tarpeen mukaan, sekä luoneet kussakin hetkessä tarpeen mukaan jotain uutta, jolla he voivat välittää opetustaan eteenpäin. Niin sanottu valaistuminen itsessään on sisäinen kokemus, jota ei voi ulkoa pakottaa. Sisäinen kokemus, jossa ihminen täyttyy sisäisesti näkymättömistä lähteistä ennen kokemattomalla tavalla ja hänen ”silmänsä” aukeavat. Ei ne silmät, jotka ovat kehossa, joskin niidenkin läpi näkee aivan uudessa valossa. Tätäkään – kuten mitään muutakaan tilaa – ei voi kuitenkaan vangita. Sen voi menettää, ja tässä ihmisen luomassa nykymaailmassa ihminen menettää sen niin kovin helposti. Itseasiassa meille jokaiselle on käynyt näin. Me synnymme siinä tilassa, me emme voisi syntyä muuten. Valaistumisen tilan voi siis hetkellisesti menettää ja jälleen saavuttaa. Tässä kohtaa haluan myös alleviivata, että muulle planeettamme elämälle ei ole tapahtunut tästä niin sanotun valaistumisen tilasta eksymistä. Ainoastaan ihmiselle on käynyt niin.

Tätä sisäistä täyttymyksen tilaa jota me kaikki ihmiset kaipaamme ja tavoittelemme – tiedostimme sitä tai emme – ei voi vangita yhteen tietynlaiseen kielikuvaan tai niiden kokoelmaan. Ei yhteen tietynlaiseen viitekehykseen tai niiden kokoelmaan. Ei yhteen tietynlaiseen taideteokseen tai niiden kokoelmaan. Ei yhteen tietynlaiseen olentoon tai niiden kokoelmaan. Ei yhteen tietynlaiseen aikaan ja paikkaan. Ei, vaikka ulkoisten aistien ja olemassa olevien tuntemiensa käsitteiden vallassa oleva, loogiseen ja rehellisesti sanottuna myös kovin yksinkertaiseen ajatteluun taipuva pintamieli kuinka niin haluaisi. Se haluaisi rajata, erotella, omia ja säilöä. Luoda jonkin yhden ainoan “yksi-koko-kaikille” käsitteellisen ja/tai toiminnallisen verkon. Sanoa, että tästä kun pitää kiinni ja tätä kaavaa kun kirjaimellisesti noudattaa niin sitten kaikki ratkeaa… Nämä kaikki ja kaikki ne mitä nämä eivät ole, ovat kuitenkin kaikki tienviittoja. Tienviittoja sinne mistä se tila – jota me tiedostaen tai tiedostamattamme kaipaamme ja tavoittelemme – kumpuaa. Sieltä, mistä kaikki kielikuvat, viitekehykset, taide, tiede, olennot, tapahtumat, ajat ja paikatkin kumpuavat. Sieltä mistä kaikki jatkuva luovuus jatkuvasti kumpuaa. Sisältä. Näkymättömistä lähteistä ennen kokemattomalla tavalla.

Pintamielen loogisen ajattelun ohjaama tiede on kyennyt tekemään havaintoja ja löytöjä, jotka kykenevät antamaan alustan maailmanlaajuiselle niin sanotulle valaistumiselle ihmisten keskuudessa. Kuten todettua, muulle planeettamme elämälle ei ole tapahtunut vastaavaa eksymistä kuin ihmiselle, mutta me ihmiset omalla harhaisella polullamme olemme kovaa vauhtia tuhoamassa sen(kin). Tällä niin sanotulla maailmanlaajuisella valaistumisella alkaa siis tästä näkökulmasta tarkastellen olla jo jonkinlainen hoppu ja tieteen tekemät havainnot ja löydöt ovat erittäin tärkeässä roolissa. Pelkän pintamielen loogisen ajattelun ja ulkoisten aistien valtaan eksyneille ihmisille (– jotka uskovat tieteen määrittämiin viitekehyksiin yhtä yksioikoisen kirjaimellisesti, rajoittuneesti ja sokeasti kuin kuka tahansa yksioikoisen kirjaimellinen, rajoittunut ja sokea uskovainen –) on ensiarvoisen tärkeää, että tiede kykenee kuvaamaan sellaiset havainnot, jotka työntävät pintamielen olemassa olevissa kehikoissa pyörivää pintamieltä ulos näistä kehikoista. Havaintoja, joita ei enää kykene selittämään pelkillä pintamielen loogisen ajattelun luomilla käsitteillä, jotka ovat pohjanneet pelkästään ulkoisten aistien luomaan kuvaan ulkoisesta todellisuudesta. Kuvaan, jonka meidän aistimme luovat meidän kokemusruudullemme datavirroista. Energeettisestä värähtelystä. Tietoisuusvirroista. Joku ihminen saattaa havaita ja kokea omassa virrassaan jotain aivan muuta kuin mitä enemmistö havaitsee. Näitä me kutsumme ”hallusinaatioiksi” vaikka täysin samalla mekaniikalla se meidän mielestämme ns. ”ei-hallusinaatiokin” meidän ja heidän kehoamme myöten muodostuu. Sanonta – me olemme yhtä – on siis huomattavasti enemmän, kuin mikään hippien lanseeraama lausahdus.

Tieteen avulla olemme kyenneet luomaan myös maailmanlaajuisen tietoverkon, jonka kautta voimme jakaa vapaasti erilaista ilmaisua ja sen muotoja, maailmanlaajuisesti. Meinasin ensin käyttää erilaisen ilmaisun tilalla sanaa tieto. Se on kuitenkin aivan liian rajoittunut käsite. Tiedon me käsitämme olevan kokoelma dataa joka on sellaisenaan täysin totta. Kaikki tieto on kuitenkin aina vain kokoelma dataa, joka on koottu jostain näkökulmasta, jota sitten tarkastellaan jostain toisesta näkökulmasta, sekä ymmärretään ja koetaan näkökulmasta riippuen aivan eri tavoin. Kaikki niin sanottu tieto on totta kullekin vain juuri siinä muodossa miten hän sen ymmärtää, tai valhetta juuri siinä muodossa aivan samalla tavoin. En halunnut siis myöskään käyttää käsitettä ymmärrys juuri tästä samasta syystä. Ilmaisu, idea, aihio, tarina… on huomattavasti totuudenmukaisempi käsite, jonka tarkastelija itse sisällään valaisee ja täyttää. Tätä todellisuudessamme kaikki oikeastaan on. Kaikki. Myös sekin aihio ja tarina – esimerkiksi ihminen – jonka kautta koetaan, tarkastellaan, ideoidaan, ilmaistaan ja tehdään.

Kuka? Kuka on se tarkastelija ja kokija joka lukee nyt tätä tekstiä? Pintamieli sylkäisee ensin omasta ”käsitteiden viidakostaan” erilaisia vastauksia joihin samaistat itsesi. Nimi, kansallisuus, sukupuoli, (mielen)terveyden tila, ammatti, ikä, historia, lihava, laiha, hiusten pituus, silmien väri, kiinnostuksen kohteet, koulutus, perhesuhteet, vakaumus… Tämä kaikki on sekä ulkoisten aistien luomaa kuvaa että mielen sisältöä. Sinulla on mieli, vaan sinä et ole mielesi etkä sen sisältö, vaikka me siihen itsemme kuinka identifioisimme. Mielen sisältö muovautuu jatkuvasti. Se voi kääntyä aivan päälaelleen, vaan sinä olet edelleen sinä. Ne, ketkä ovat jo oivaltaneet, että mielen sisältöä voi itse tietoisesti ruveta päivittämään tunnistamalla olemassa olevia tarinoita joita itselleen itsestään ja elämästä kertoo (myös ja erityisesti myös niitä kipeitä) sekä kertomalla johdonmukaisesti ja päättäväisesti itselleen aivan uutta tarinaa, ovat saaneet aikaa myöten huomata miten uusi tarina alkaa askel kerrallaan muuntua todeksi. Ne ketkä eivät tee tätä tietoisesti tekevät tätä aivan samaa tiedostamattaan. Mielesi sisältö (ja sitä vastaava todellisuutesi) on joka tapauksessa tällä hetkellä aivan eri kuin se oli vuosi, viisi, kymmenen tai viisitoista vuotta sitten, mutta sinä olet edelleen sinä. Sinä et siis ole sinun mielesi etkä sen sisältö.

Sinulla on myös keho, mutta sinä et ole myöskään kehosi vaikka me siihenkin itsemme identifioimme. Keho kuolee ja syntyy uudestaan jatkuvasti. Pelkästään huomenna kehosi muodostamasta aineksesta on uusiutunut käden verran ja vain muutama vuosi tästä eteenpäin sinulla on täysin uudesti syntynyt keho. Sinä et ole siis kehosikaan. Kuka sinä olet? Kuka on se, jonka ympärille tästä kaikesta jatkuvasta energian tanssista todellisuus hetki hetkeltä muovautuu? Entä minkälaista tarinaa hän on oikein todeksi tällä hetkellä muovaamassa?

”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Näin Nasaretin liuhuletiksi erään ystäväni nimeämä hahmo raamatusta on todennut. Fyysisten aistien ja pintamielen loogisen ajattelun vallassa olleet ihmiset ovat päätelleet tämän henkisen opettajan tarkoittaneen vain ja ainoastaan häntä itseään. Sitä yhtä kehoa, mieltä ja sen sisältöä jonka nimeksi oli annettu Jeesus Nasaretilainen. Voi pyhä pamaus. Todellisuus ja elämä tapahtumineen ei synny jossain tuolla ulkona meistä irrallaan ja tule kysymättä meidän päälle. Se syntyy sisältä. Me luomme itse oman todellisuutemme sisältä ulospäin. Ja jos yhtään viitsit alkaa tätä asiaa enempää tutkia ja pohtia niin saat nopeasti huomata, että se on myös huomattavasti loogisempi ja realistisempi tapa katsoa maailmaa ja todellisuutta kuin mikään alkuräjähdyksestä – tsädäm – syntynyt fyysinen maailmankaikkeus, joka sitten jossain vaiheessa – tsädäm – syttyi taikaiskusta henkiin. Ja sitä jossain tuolla ulkona pilven päällä oleskelevaa erillistä Jumalaa – Jumalallisella insinööritoimistolla tai ilman, sitä en melkein tässä yhteydessä viitsinyt edes mainita.

Aiheesta lisää: Jotenkin jostain tsädäm, vai jotenkin muuten?

Kommentit

Kommentit