Ihmeellinen ihminen

Ihmeellinen ihminen

21.12.2017 Blogikirjoitukset 0

 

Istun työpaikkani maisemakonttorissa joululoman jäljiltä ja tuijotan tietokoneen ruutua. Toimiston äänet kuuluvat ympärilläni. Valun tuolissani alaspäin, jotta saisin sermeistä itselleni hieman suojaa olla omissa oloissani. Ristiriitaiset ja hämmentyneet ajatukset ja tunteet pyörivät sisälläni. Mitä ihmettä minä oikein teen täällä?

Päivä etenee. En saa tehtyä oikein mitään työtehtäviä muistuttavia liikkeitä ja nousen paikaltani lähteäkseni käymään WC:ssä. Kulkiessani toimiston käytävää työkaverini hymyilee vastaan tullessaan ja tulee luokseni juttelemaan. Kuuntelen häntä kohteliaasti, vaikka mikään mistä hän minulle kertoo ei rehellisen aidosti puhuttele minua lainkaan. Mieheltään joululahjaksi saatu uusi merkkilaukku, johdolta tulleet uudet työtehtävät. Ristiriidan ja hämmennyksen tunne pinnan alla voimistuu entisestään, sillä jokin minua tilanteessa kuitenkin puhuttelee hyvin syvältä ja hyvin voimakkaasti: ihmeellinen ihminen. Elävä, säteilevä, ihmeellinen ihminen. Täysin ainutlaatuinen, täynnä sisäistä voimaa ja täysin omanlaistaan luonnollista neroutta. Ihmeellinen ihminen täällä ihmeellisellä elävällä planeetalla. Ja siinä hän kertoo joululahjaksi saadusta merkkilaukusta ja johdolta saaduista uusista työtehtävistä uskotellakseen niin itselleen kuin toiselle, että tällä tavoin sitä ollaan elossa. Mikä kohtaus suoraan huonon teatterin halvasta näytelmästä. Pinnallinen kiiltokuvatarina hillitysti hymyillen opittujen roolien takaa.

Kolmas päivä joululoman jälkeen. Olen yrittänyt ajaa itseäni sisään työn touhuun, vaan samaa tervan juontia se on edelleen. Polttoaine työntekoon on yritettävä puristaa katajaisen kansan vanhasta luotettavasta motivaation lähteestä: korkeasta työmoraalista ja suomalaisesta sisusta. Viimeistään hautajaisissa saa sitten kruunun päähän ylevien juhlapuheiden muodossa mitä harmaamman kiven läpi on tuskaa tuntien terva suussa mennyt. Odottava hiljaisuus. Alkaisiko se nousta sieltä, kipinä tähän touhuun? Korkea työmoraali, suomalainen sisu, ylevät juhlapuheet. Joko sytyttää…? Ei sytytä. Ei edes pienen pientä kipinää. Noh, otetaan käyttöön se kaikkien motivaattoreiden äiti ja iskä: Pakko! Katsahdan kelloon, kas tiimipalaveri alkaakin kohta. Ihmeellinen ihminen ihmeellisessä maailmassa. Juurikin tätä varten tälle ihmeelliselle planeetalle syntynyt?

Strategia-kalvot vaihtuvat seinällä. Esimieheni kertoo yrityksen tämän hetken strategista tarinaa teeskennellen, että se sytyttäisi hänessä sisäisesti kipinöitä ja me muut kuuntelemme teeskennellen aivan samaa asiaa. Innokkaimmat kommentoivat saaden vastaukseksi hyväksyviä nyökkäyksiä. ”On kyllä tosi hienoa käydä läpi tämä strategia taas näin vuoden alkuun ja nähdä miten hienosti se on jalkautumassa käytännön tasolla, ja miten omakin vastuualue nivoutuu tähän yhteen.” Aidon rehellisyyden nimissä hienointa mitä noilla strategia-kalvoilla voisivat kuvittelevansa tekevän olisi pyyhkäistä takalisto. Jos lottovoitto tulisi, ei yksikään kommentoijista tai nyökyttelijöistä enää kauaa ilmestyisi tähän rakennukseen, vaan alkaisi tehdä elämällään jotain aivan muuta. Minä tiedän, sillä jokainen on avautunut minulle tästä aiheesta henkilökohtaisesti tavalla tai toisella. Ehkä he sitten alkaisivat tehdä jotain sellaista, jota varten he ovat oikeasti tälle ihmeelliselle planeetalle syntyneet? Ihmeelliset ihmiset.

Siinä hän on menossa kovaa vauhtia läpi elämänsä kuin unessa. Ihmeellinen ihminen. Lähes kaiken säteilyn, ihmeellisyyden, ihmisyyden ja elämän sivuuttaneena kertoen joululahjaksi saaduista tavaroista ja työnantajan hänelle antamista strategia-kalvoista uskotellakseen niin itselleen kuin muille, että tällä tavoin ollaan elossa. Ja äiti maa itkee: ”Sinä ihmeellinen ihminen, on aika herätä! Miksi sinä teet näin itsellesi, miksi sinä teet näin minulle? Anna itsellesi ja minulle paras lahja ikinä. Herää unestasi!”

Eväitä heräämiseen: Jotenkin jostain tsädäm, vai jotenkin muuten?

Kommentit

Kommentit