Elämän uusi kevät

Elämän uusi kevät

18.2.2018 Blogikirjoitukset 0

 

”Me olemme yhtä, sinä ja minä,” tunsin auringon sanovan kun avasin silmäni. Sen säteet tanssivat huoneessani ja kutsuivat heräämään. ”Uusi kevät on tulossa”, kuulin sydämeni sanovan. ”Se on kevät jollaista et ole koskaan ennen vielä nähnytkään.” Hymy valtasi olemukseni ja nousin sängystäni kevyesti kuin perhonen.

Jalkani veivät minut stereoiden ääreen. ”Tänään tanssitaan,” sydämeni sanoi ja minä tanssin. Tanssin kuin en koskaan aikaisemmin ole tanssinut. ”Me olemme yhtä, sinä ja minä,” musiikki lauloi ja minä tanssin. ”Tämä sinä oikeasti olet,” sydämeni kuiskasi ja olin yhtäkkiä pieni tyttö. Olin pieni tyttö joka tanssi ja säteili, iloitsi ja rakasti. Ja siinä minä tanssin kuin pieni lapsi tanssii, vailla pelkoa ja häpeää, täynnä rakkautta, elämää ja iloa. Minä tanssin ja minä itkin. Täynnä elämää, täynnä iloa, rakkautta ja täysin omanlaistamme neroutta me tänne synnymme, kunnes hukkaamme todellisen itsemme. Pelottelevat meidät hengettömiksi ja työntävät muotteihin. Pieniin koteloihin, jotka kertovat millaisia pitäisi muka olla ja mitä elämä muka on. Ja minä tanssin ja itkin, itkin ja tanssin niin kauan, kun en enää jaksanut.

”Me olemme yhtä, sinä ja minä,” tunsin auringon taas sanovan säteillessään ikkunasta sisään, kun makasin onnellisena ja vapautuneena sohvalla. Osa tietoisuudestani sulautui osaksi sohvaa, osaksi kaikkea. Jääkaappi hörähti käyntiin ja sen ääniaallot huuhtoivat rakkautena lävitseni. Hengitykseni ja sydämen lyöntini olivat nyt Äiti Maan hengitystä ja sydämen lyöntejä. ”Sinä olet minä ja minä olen sinä. Sinä olet kaikki ja kaikki on sinä,” tunsin sen sanovan. “Ei ole ketään tai mitään, joka voisi olla tästä kaikesta irrallaan. Nyt mene ulos!” Ja minä menin.

Aurinko teki tiehen timantteja ja kultasi puita. Lintu lauloi tulevasta keväästä. Katson, kuulen ja tunnen tätä elämän toisiinsa kietoutunutta ihmettä. Huomaan miten linnun laulaessa sydämeni hymyilee, soluni laulaa ja auringon säteillessä ne tanssivat. Miten ne osaavat? Entä miten ne muodostavat sinut tai minut, ja miten ne muodostavat linnun tai puun? Hymyilen, kun puu kutsuu minua. Menen sen luo. Mustat tiukkaan vetäytyneet silmut odottavat kevään saapumista. Nyt pieniä, mustia, kireitä ja kovia, suojautuneet maailman kylmyydeltä, vaan pian niin auki, täynnä väriä ja eloa. “Ne tanssivat, iloa, rakkautta ja omanlaistaan neroutta täynnä olevat lapset ovat vetäytyneet tuollaisten suojakuorien sisään,” tunsin sisälläni heränneen tytön sanovan. “Vaan kevät on saapumassa.”

Ei ole mitään tai ketään, joka on kaikesta toisiinsa kietoutuneesta elämän ja kaikkeuden sinfoniasta irrallaan. Orkesteri, joka soittaa näin hengästyttävän nerokkaasti yhteen on ilon ja rakkauden orkesteri, jonka tahtiin kuuluu tanssia omana ainutlaatuisena itsenään vailla pelkoa ja häpeää. Näethän sinäkin sen, ettei elämän jokaisen näkyvän ja näkymättömän osasen täydellisesti yhteen soivaa ja soittavaa sinfoniaa voi sattumalta tai pelon ja häpeän soinnuin saada aikaan. Koteloihinsa vetäytyneiden ihmisten on aika oivaltaa tämä elämän tosiasia. Tietoisuus kehittyy. Uusi kevät on tulossa. Se on kevät jollaista et ole koskaan ennen vielä nähnytkään.

Ihminen puhkaisee liian pieneksi ja ahdistavaksi käyvän kotelonsa ja nousee uudelle tietoisuuden tasolle. Ihmiseksi, joka ymmärtää olevansa yhtä kaiken elämän kanssa. Ihmiseksi, joka ymmärtää soittaa kaikkeuden luonnolliseen tahtiin elämän riemusävelin, ei elämää vastaan. Ymmärtää itse olevansa ainutlaatuinen osa tuota sinfoniaa, sen jatkuvaa elämää ylläpitävää uudistumista ja luovuutta. Tuntiessaan kevään kutsuhuudon voimakkaana sydämessään, työntyy silmukotelostaan yksi kerrallaan kuten lehtikin, tiputtaen vanhan pieneksi käyneen mustan suojakuoren maahan, rohkaisten muita mukaansa. Uusi ihminen, kuten lehti, soittaa, tanssii ja luo syvältä olemuksensa ytimestä kumpuavan elämän kutsuhuudon tahtiin. Tekee sen omaa luonnollista, täysin ainutlaatuista ja alati kehittyvää säveltään kuunnellen, vailla pelkoa ja häpeää, antautuen elämän hengästyttävälle neroudelle. Ihmiset muodostavat vielä yhdessä kaiken elämän kanssa yhteen soittavan ja tanssivan rakkauden, ilon ja luovuuden väriloiston, joka antaa elämälle. Ei yritä “järkeillä”, kontrolloida ja rajoittaa elämän hengästyttävää neroutta imien sen kuiviin. Ah! Uusi kevät ei tule hetkeäkään liian aikaisin.

Todellisuuskuva päivitykseen: Jotenkin jostain tsädäm, vai jotenkin muuten?

Kommentit

Kommentit