Kilpaile! Itsesi kanssa

Kilpaile! Itsesi kanssa

16.5.2018 Blogikirjoitukset 0

 

Ja ole rehellinen! Itsellesi. Sieltä kaikki lähtee. Meistä itsestämme. Sisältä. Se mitä sinä elämästä ajattelet ja tunnet, se mitä sinä elämässäsi ajattelet ja teet… Ohjaako sinua opitut mallit vai syvä sisäinen kutsumus? Ohjaako sinua pelko vai rakkaus? Opittua voi, saa ja kannattaa käyttää työkaluina syvän sisäisen kutsumuksen toteuttamiseen, oleellinen kysymys onkin siinä, että käytätkö sinä työkalua, vai työkalu sinua. Oletko valmis päästämään työkalusta irti siinä vaiheessa, kun se ei enää palvele sisältä kumpuavaa elämän kutsuhuutoa, joka perustuu aina rakkauteen ja laajempaan näkemykseen sen hetkisestä elämän kokonaisuuden tilasta. Näkemykseen, jota pieni pintamieli ei olemassa olevien ohjelmistojensa näkökulmasta kykene käsittelemään, vaan syvempi sisäinen olemuksemme kykenee. Tarvitaan luottamusta elämään, sen huikeaan älykkyyteen ja rakkauteen perustuvaan johdatukseen.

Tämä kirjoitus syntyi alunperin vastineena saamaani kahteen hienoon pohdintaan liittyen Facebook-julkaisuun, missä olin jakanut edellisen Järkipuheen jakson. Nopeasti inspiroiduin jakamaan tämän kirjoituksen tämän blogin muodossa myös muille. KIITOS siis teille kahdelle, tiedätte kyllä ketä olette 🙂 Toisessa kommentissa huomioitiin sekä voimakas tunnelataus liikuttumisen muodossa ja pohdittiin pieni pilke silmäkulmassa kysyen, että miten kääntää kuolemanpyörä elämänpyöräksi, ettei se varmaan pelkällä terveellisellä ruokavaliolla – puurolla ja mustikoilla – toteudu. Toisessa kommentissa huomioitiin rohkeus, sillä tänä päivänähän me elämme maailmassa, missä vaaditaan rohkeutta kyseenalaistaa olemassa olevaa ja opittua sekä osoittaa olevansa elossa muun muassa tunteiden muodossa. Samassa huomioitiin, miten ne asiat mistä puhun on fundamentaalisia ihmisen perusominaisuuksia, joihin kuuluu itsekkyyttä, ahneutta ja oman edun tavoittelua, kuten myös huomioitiin miten mahtava asia lasten luovuus ja leikkisyys on, vaan miten jo päiväkoti-iässä aletaan oppimaan kilpailun ja voittamisen välttämättömyys.

Paljon on pitänyt pelkoa käsitellä itsessäni, että olen tässä missä nyt olen ja sillä tiellä edelleen jatkan. Joten minäkin kilpailen, vaan itseni kanssa, tai tarkemmin sanottuna itseeni ja samalla meihin muihin iskostettujen mielenmallien ja pelkojen kanssa. Sillä niin se vaan menee, kuten Mahatma Gandhikin on sanonut, että itse on oltava se muutos, jonka haluaa maailmassa nähdä. Ei ole taivaasta laskeutumassa parrakasta miestä kultaisilla vankkureilla heilauttamaan Jumalaista kättään ja sen jälkeen kaikki tämä hulluus, mitä olemme itse itsellemme opettaneet ja edelleen opetamme, mallinnamme ja siirrämme lapsillemme, katoaisi taikaiskusta. Se vaatii itsensä tai näiden opittujen mallien voittamista, poisoppimista ja uuden löytämistä. Ja jokainen meistä on vastuussa. Ja ei tosiaan riitä kaurapuuro ja mustikat 😉

Lapsen luovuus ja leikkisyys on mahtavaa, aivan superinspiroivaa ja voimaannuttavaa ja kuten kommentissa sanotaan, jo eskarissa aletaan oppia kilpailun ja voittamisen “välttämättömyys”. Vaan kyse onkin taas siitä kieroutumasta, että me katsomme itsestämme ulospäin ja kuvittelemme, että meidän pitäisi kilpailla ulkomaailmassa kyynärpäätaktikalla selviytyäksemme, kun meidän pitäisi kilpailla ainoastaan sisäisesti itsemme kanssa, kasvaaksemme ja antaaksemme elämälle, ja sitä kautta ammentaaksemme ja saadaksemme elämältä. Kilpailussa, itsensä kanssa, ei siis ole missään nimessä mitään huonoa, se on osa luonnollisen ja elämää ylläpitävän rakkauden, luovuuden ja intohimon energiaa, elämän voimaa. Uutta luovaa voimaa. Jälleen kerran: kun kääntyy sisäänpäin, sieltä löytyy se kuka tai mikä tulisi ylittää. Se, että oman huonon itsetuntomme ja itsetuntemuksemme takia pelkäämme ja koitamme lyödä kapuloita elämän luonnolliseen monimuotoisuuteen ja kasvun ja kehityksen rattaisiin, niin tässä on kyse pelkästään harhakuviin, väärinymmärryksiin ja pelkoon pohjautuvista ja opituista malleista, ei luonnollisesta perusominaisuudesta. Tästä juontuu sitten se, että olemme alkaneet kilpailla ulkomaailmassa kyynärpäätaktikalla ja tuhoa kylväen.

Meidän luonnollinen olotila on vapaa kasvu, elämästä ja sen runsaudesta nauttiminen, elämälle antaminen ja elämästä ammentaminen, vaan meihin on iskostettu sellainen malli, että elämä on kurjaa, kamalaa ja niukkaa, väkisin pitää repiä, että saa. Meihin on myös iskostettu, että ne meidän luovat, voimakkaat tunteet on jotenkin pahaa ja rangaistavaa, ja meidän pitäisi olla vaan niitä “tavallisia” tunteettomia “Ingalssin Lauroja” tai “Pyhäkoulupoikia”, niin sitten olemme riittävän hyviä “Herran lampaita”. Niin kieroon kasvatettuja, että ei ole mikään ihme miten sekaisin me tänä päivänä olemme.

Itsessään on jokaisen nämä kieroutumat kohdattava ja voitettava, ja alettava täyttää sitä tyhjää tilaa sitten jollain vähän älykkäämmällä ja lähempänä luonnollista totuutta olevalla, sillä Albert Einsteinia jälleen lainaten: “Ongelmia ei voi ratkoa samoilla ajattelumalleilla (tietoisuuden tasolla), joka ongelmien takaa löytyy”. Sitä kautta alamme siirtää tuleville sukupolville toisenlaista perintöä, ja kun se aivan käsittämätön luovuus, älykkyys, rakkaus, intohimo ja kaikki se potentiaali, mikä sieltä sitten pääsee vapaasti kumpuamaan…. se on yksi suhaus, kun tämä maailma on transformoitu.

Tähän kohtaan nouseekin sen erään oman tiensä kulkijan, rap-artisti Cheekin rivit kappaleesta “Jippikayjei”, jonka hän on omien sanojensa mukaan tehnyt itse itselleen kannustusbiisiksi, itsensä voittamisbiisiksi:

Se vaatii rakkautta, hulluutta, draivia

kaikki likoon vaan, vaik se suuttuttais kaikkia!

Viileyttä, luonnetta, maniaa, kovuutta,

suoraa selkää, tääl tarvitaan totuutta!

Kyyneleitä, verta, hikee, loppuun asti vetämistä, vannommista herran nimeen.

Voiton tahdon näät silmistä, tää on niille, jotka kulkee jalat maassa, pää pilvissä.

Cheek on loistava esimerkki siitä, miten ihminen on kokenut olevansa jonkinlaisella ristiretkellä. Seurannut sisäistä kutsumustaan, vetänyt leikkisästi pieni pilke silmäkulmassa ja saanut huikeaa muutosta aikaan iskemällä suoraan suomalaisten mielen kahleisiin, jotka kertovat, että “no me nyt ollaan vaan tälläsiä pieniä mettäläisiä ja meistä nyt mihinkään ole ja ei saa olla ylpeä itsestään, että vaatimaton pitää olla ja nöyristellä ja anteeksi pyydellä ja ottaa vaan vastaan kaikki …ska mitä niskaan kaadetaan ja pyytää anteeksi vielä sitäkin, ettei varmaan ollut tarpeeksi kyyryssä ..skaa vastaanottamassa.” Tuonut siis juuri sitä energiaa, mitä tähän “tautiin” on tarvittu, ja nyt kun hän kokee, että on antanut kaiken sen mitä hänellä on tätä kautta annettavaa, hän lopettaa. Ja niin moni “maailmanpelastaja”, joka koittaa maailmaa pelastaa samoilla vanhoilla ajattelumalleilla millä maailmamme nykyinen hälyttävä tila on luotu, on hyökännyt tämän herran kimppuun: tuominneet, haukkuneet, ristiinnaulinneet. Omien mielenrakenteiden takaa kyennyt näkemään vaan autot ja naiset, sekä kauhistelleet esimerkiksi Jippikayjei biisinkin olevan jotain aivan kamalaa. Tottakai, jos itse kilpailee ulkomaailmassa ja koittaa hallita sitä, vaan kun tämän asian kääntää toisinpäin ja kilpailee itsensä ja niiden itseen iskostettujen elämää rajoittavien mielen mallien ja pelkojen kanssa… niin tämäkin biisi – kuten kaikki muukin – alkaa avautua aivan uudella tavalla.

Kun yhä useampi ihminen ottaa sen saman syvältä kumpuavan autenttisen elämän supervoiman ja johdatuksen käyttöön, mikä meillä kaikilla käytettävissä on, mitä esimerkiksi tämä kyseinen herra on aika hienosti ottanut… se on yksi suhaus, kun vanha maailma on historiaa ja uusi on luotu.

p.s. Ole itsellesi myös armollinen. Se on oleellinen osa opittujen pelkoon pohjautuvien arvottomuus- ja armottomuusmallien voittamista.

Kommentit

Kommentit